Flimmeri tuo omaisen arkeen uusia sävyjä

Turkulainen Outi Lampola, 69, on seurannut puolisonsa eteisvärinää lähietäisyydeltä yli kymmenen vuotta. Mukaan on mahtunut epävarmuutta, sairaalareissuja ja aivan tavallista arkea.

Lampolan mies Harri, 74, on sairastanut eteisvärinää vuodesta 2005. Jatkuvien flimmerikohtausten lisäksi mukaan on mahtunut yli 25 rytminkääntöä, pallolaajennus, sekä massiivinen infarkti, josta selviäminen oli hiuskarvan varassa.

- Nyt kun miettii taaksepäin, niin onhan tämä ollut aikamoinen matka. Flimmeri on ollut elämässämme kaikenkattava ylimääräinen tekijä, peikko, joka seuraa kaikkialle, Lampola kuvailee.

Infarktin myötä Lampolan puoliso sairastaa myös sydämen vajaatoimintaa. Flimmeri on kroonistunut, sillä rytminkääntöyritykset lopetettiin vuonna 2012.

Lampola kertoo, että elo on silti suhteellisen tasaista verrattuna diagnoosin alkuvaiheisiin. Silloin elämä oli todella stressaavaa, sillä ikinä ei voinut tietää, milloin eteisvärinäkohtaus iskee.

- Elämä oli jatkuvaa flimmerin odottamista. Silloin kun sitä ei ollut, odotti vain koko ajan, että milloin se alkaa taas, Lampola kuvailee.

”Pitää ymmärtää, ettei kaikkea voi tehdä itse”

Lampola ja hänen miehensä ovat olleet yhdessä 35 vuotta. Miehen sairaus on jo hänenkin sairautensa. Lampolan mielestä hänen tärkein tehtävänsä on antaa henkistä tukea ja turvaa.

- Sairaus on niin stressaava asia ja kiristää helposti molempien hermoja. Siinä alkaa myös herkästi tiuskimaan toisarvoisistakin asioista. Siksi olen yrittänyt puhua asiasta mahdollisimman paljon mieheni kanssa ja pitää yhteyden hyvänä ja avoimena, Lampola kuvailee.

Silti kaikkea ei omaisenkaan tarvitse tehdä.

- Omainen saattaa herkästi sortua myös ylihoitamaan sairasta, mikä voi ahdistaa potilasta. Siinä väsyy kaikki. Omaisen pitää ymmärtää, ettei voi tehdä kaikkea. Pitää tietää, missä alkaa lääkärin vastuu, Lampola pohtii.

Positiivisuus vie pitkälle

Lampolan mielestä omaisen on tärkeää pitää kiinni harrastuksistaan sairauden keskellä. Lampola itse harrastaa käsitöitä, soittaa pianoa ja näkee ystäviään säännöllisesti. Hän pitää luonnossa liikkumisesta ja patistaa myös puolisonsa mukaan metsäkävelyille.

- Toki sairaus rajoittaa elämää, eikä esimerkiksi voi suunnitella hetken mielijohteesta pitkiä matkoja. Mutta ei sen tarvitse rajoittaa elämästä nauttimista, Lampola sanoo.

Lampolan mielestä positiivinen ajattelu on kaiken perusta.

- Ei pidä ajatella, että tätäkään minä en voi enää tehdä. Pitää ajatella, että onpa hieno juttu, että tämänkin asian pystyn vielä tekemään. On paljon vielä, mistä voi nauttia eteisvärinästä huolimatta.

Lampola kannustaa omaisia ja potilaita löytämään sen oman tapansa toimia eteisvärinän kanssa. Joskus ratkaisut ovat varsin luovia.

- Mieheni osti esimerkiksi pienen sähköavusteisen taitettavan polkupyörän, että voimme lähteä asuntovaunullemme. Hän pääsee sillä kätevästi kulkemaan ilman, että rasittaa liikaa sydäntään, Lampola hymyilee.

Outin vinkit eteisvärinää sairastavan omaiselle:

1. Pysy rauhallisena. Diagnoosi ei ole maailmanloppu, vaan asia kyllä hoidetaan.
2. Älä ylihuolehdi. Omaisen rooli ei ole sama kuin lääkärin rooli. Tiedä omat rajasi.
3. Etsi vertaistukea. Esimerkiksi Sydänliitolla on lyhytkursseja, joissa tapaa samassa veneessä olevia omaisia, joiden kanssa voi keskustella, ja joissa voi kysyä mieltä askarruttavista kysymyksistä.
4. Pidä kiinni omista harrastuksistasi. Ne vähentävät stressiä ja pitävät mielen kirkkaana.
5. Pidä yllä keskusteluyhteyttä. Potilas vetäytyy herkästi, jolloin omainen tuntee olonsa ulkopuoliseksi.