Aivoinfarkti pisti arvomaailmani uusiksi
KIRJOITTAJA: Kaj Kunnas, urheilutoimittaja, juontaja
Aivoinfarktin saaminen oli kova paikka, mutta pitkällä aikavälillä se paransi elämänlaatuani. Nyt osaan elää hetkessä ja aistini ovat auki elämän päivittäisille ihmeille. Pikkupoikana, kun välillä tuli vedettyä herneet nenään, oli isoäidillä tapana tokaista: “Ei sitä aamulla tiedä, kuinka kivaa illalla on.”
Tuo suvussamme kulkenut lausahdus on minulle tärkeä edelleen. Se tarkoittaa sitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää – niin hyvässä kuin pahassa.
Aivoinfarkti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta
Vaikka heräisikin aamulla väärällä jalalla, voi illalla tapahtua jotakin ihanaa. Ja toisaalta, vaikka olisi kuinka energinen ja hyväntuulinen heti aamusta, voi oma terveys pettää vain hetkeä myöhemmin.
Näin minulle kävi sinä toukokuisena aamuna 2016, kun aivoinfarkti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Infarktin ollessa päällä jokainen minuutti on kriittinen. En voikaan painottaa tarpeeksi sitä, miten tärkeää on ottaa oireet vakavasti ja päästä hoitoon niin pian kuin mahdollista. Sain onneksi itseni raahattua naapureiden ovelle, jotka hälyttivät heti ambulanssin paikalle. Tunti ja 19 minuuttia aivoinfarktin ensioireista olin jo Meilahden sairaalassa liuotushoidossa.
Olen monesti miettinyt sitä, kuinka monta onnenkantamoista minulla oli matkassa. On kuin kaiken epäonnen keskellä jotkin taivaankappaleet olisivat asettuneet oikeille kohdilleen.
Olisin voinut olla tapahtumahetkellä jossakin syrjäseudulla tai vaikka Puolassa, jossa vain kaksi vuorokautta aiemmin olin ollut työmatkalla. Nyt pääsin kuitenkin nopeasti asianmukaiseen hoitoon. Tunnen suurta kiitollisuutta minua hoitaneita lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa kohtaan – he pelastivat henkeni.
Kuntoutushoidossa auttoi optimistinen elämänasenne
Alkoi vuoden mittainen kuntoutusprosessi, joka tarkoitti paitsi Meilahden sairaalassa saamaani kuntoutusta, myös itsehoitoa. En voi puhua kuin omasta puolestani, sillä toisen kenkiin ei voi koskaan asettua. Itseäni kuitenkin auttoi positiivinen ja optimistinen elämänasenne. Keskityin tietoisesti sellaiseen “kyllä tässä hyvin käy” -ajatukseen. Tuollaisen kokemuksen jälkeen olisi helppo katkeroitua, mutta miten se minua palvelisi, että olisin kaiken lisäksi tullut vielä vihaiseksikin?
Aktiivisuus auttaa
Seuraava pointti, jonka haluan nostaa esiin, on aktiivisena pysyminen. Neurologeilta sain ohjeeksi kuunnella musiikkia, pelata korttia, tanssia sekä ratkoa sudokuja ja ristikoita. Näitä kaikkia olen lisännyt elämääni. Tanssi on erinomainen harrastus aivoille: se aktivoi muistin, motorisen puolen sekä myös tunneosaston. Terveellisten elämäntapojen noudattaminen on minulle itsestään selvää: en tupakoi tai käytä alkoholia, enkä ole ylipainoinen.
Juuri tänään on maailman tärkein päivä
Tiedän, että seuraava väite kuulostaa monen mielestä rajulta, mutta minun mielestäni aivoinfarkti paransi elämänlaatuani. En harmistu enää samoista asioista kuin ennen. Jos kännykkä on jäänyt lataamatta, mitä sitten. Jos sataa neljä päivää putkeen, mitä sitten. Jos juna on vartin myöhässä, mitä sitten. Yhtä hyvin voisin maata sairaalassa puhe- ja toimintakyvyttömänä.
Joka aamu aina jossain vaiheessa minuun iskee syvä kiitollisuus ja ilo siitä, että olen terve. Tunnen olevani oikeasti läsnä omassa elämässäni. Ajattelen, että juuri tänään on maailman tärkein päivä. Ennen sitä helposti eli tulevaisuudessa – mietti, että sitten kun minulla on sitä tai tätä, niin elämä on hyvää. Sitten-sana pitää korvata nyt-sanalla. Juuri nyt ja juuri tässä on hyvä.
Aivoinfarktin myötä havahduin elämän sattumanvaraisuuteen. Mielestäni se, että kaikki on sattumaa, on vapauttavaa. Kun ei pysty ennustamaan tulevaa, sitä on turha miettiä etukäteen. Liika suunnitelmallisuus on jäänyt – en lykkää asioita eläkepäiviin, vaan mieluummin teen elämästä mahdollisimman kivaa juuri nyt.
